Tervetuloa Pikku Kaspianin blogiin!

Pikku Kaspian on elokuussa 2018 avattu lastentarvikkeiden verkkokauppa. Valikoimastamme löytyy vauvojen ja lasten hoitotarvikkeita, ruokailuvälineitä ja ruokalappuja sekä kestäviä leluja. Meiltä löytyy mm. Hapen ja PlanToysin puuleluja sekä HEVEAn luonnonkumista valmistettuja leluja. Tuotevalikoimamme kasvaa koko ajan ja tavoitteemme on tarjota monipuolisesti tarvikkeita, joita lapsen syntyessä ja kasvaessa tarvitsee. Pyrimme valitsemaan valikoimaamme laadukkaita ja vastuullisesti tuotettuja tuotteita.

Yhtenä tuoteryhmänä meillä on myös kotimaiset kestotuotteet, kuten kestovaipat lapsille ja esimerkiksi kestositeet ja liivinsuojat äideille. Tämäkin tuoteryhmä laajenee tulevaisuudessa ja jatkossakin haluamme tukea suomalaisia yrityksiä.

Yrittäjänä toimin minä, Miia, 29-vuotias kolmen alle kouluikäisen pojan äiti. Olin haaveillut omasta verkkokaupasta jo useamman vuoden ajan, mutta päivätyön ohessa aikaa sen perustamiselle ei tuntunut olevan. Keväällä 2018 jäin äitiyslomalle ja toukokuussa syntyi kuopuksemme. Pienen vauvan nukkuessa suurimman osan päivästä jäi aikaa myös yritystoiminnan ja verkkokaupan suunnittelulle ja heinäkuussa tein päätöksen oman yrityksen perustamisesta. Lastentarvikkeita myyvän verkkokaupan avasin siis elokuussa. Useat valikoimamme tuotteista ovat meilläkin käytössä ja voin näin kertoa myös omia käyttökokemuksiamme. Blogissa tullaan näkemään esimerkiksi tuote-esittelyjä, tietoa uusista tuotteista ja vinkkejä lasten hankintoihin.

Kiva kun löysit blogiimme ja tervetuloa seuraamaan meitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *